lauantai 29. kesäkuuta 2013

Hetkiä


"Liittykää niihin, jotka laulavat, kertovat tarinoita
 ja nauttivat elämästä ja joiden silmät loistavat ilosta,
sillä ilo on tarttuvaa ja löytää ratkaisun sieltäkin,
missä järki näkee ainoastaan selityksen virheeseen.
Liittykää niihin jotka antavat rakkauden valon loistaa esteettä,
ilman moitteita tai kiitoksia, niin
ettei sitä estä pelko tulla väärinymmärretyksi.
Nouskaa joka aamu riippumatta siitä miltä teistä tuntuu ja
valmistautukaa säteilemään omaa valoanne.
Kaikki jotka eivät ole sokeita näkevät sen loiston ja ihastuvat näkemäänsä."
"Ja kun huomenna aurinko nousee, ei tarvitse kuin sanoa itselleen:
Aion katsella tätä päivää aivan kuin se olisi ensimmäinen päiväni.
Aion katsella läheisiäni hämmästyneenä ja ihmeissäni-
onnellisena siitä että he ovat vierelläni ja jakavat hiljaa kanssani tunteen, 
jota sanotaan rakkaudeksi ja josta puhutaan paljon
mutta jota ymmärretään kovin vähän."
"Aion katsoa kaikkea ja kaikkia kuin ensimmäistä kertaa, varsinkin pieniä asioita johon olen jo niin tottunut, että olen unohtanut millainen taikavoima niihin kätkeytyy."


"He eivät tuhlaa aikaansa vaan päättävät panna toimeksi.
He palaavat lapsuuteensa, etsivät sieltä ne asiat jotka innoittivat heitä kaikkein eniten
ja päättävät-vanhempien ihmisten varoituksista huolimatta-keskittyä niihin.
Sillä innoituksessa palaa pyhä tuli.

Vähitellen he huomaavat, että heidän teoillaan on jokin 
mystinen tarkoitus jota ihmismieli ei voi käsittää. 
He painavat päänsä osoittaakseen kunnioitustaan mysteerille ja rukoilevat,
etteivät eksyisi tieltä jota he eivät tunne, mutta jota he kulkevat eteenpäin,
koska heidän sydämessään roihuaa innostuksen palo."
"Ja vain rakkaus ja tahto paljastavat heille päämäärän ja tien jota heidän tulee kulkea.
Tahto on heille kristallinkirkas, rakkaus puhdas ja kulku vakaa.
Epäilyksen tai surun hetkinä he muistavat sanoa:
"Olen välikappale. Anna minun kuvastaa Sinun tahtoasi."

Lainaukset ovat  Paulo Coelhon Accran kirjoituksista.
Suosittelen ehdottomasti kaikille luettavaksi! :)


Tällaisia ajatuksia tälle aamulle ja
nyt mussukoiden kanssa altaalle uiskentelemaan!

Palailen vielä muiden reissukuvien kanssa tänne heti kun tulee sellainen hyvä kohta :)

Kaikkea hyvää teille sinne ruudun toiselle puolelle,
Anne

13 kommenttia:

  1. Oih ja voih sanon minä. Ihania ajatuksia, laittoi jopa minut miettimään. Miten sitä jaksaisikin ajatella aina noin tässä arjen kovassa härdellissä.

    Olen kotona kahden pienen lapsen kanssa ja kiirettä pitää. Juuri eilen tunsin syyllisyyttä siitä, että saakohan tuo pienimmäinen yhtä paljon huomiota kuin esikoinen, ei varmaankaan, kun aika ei riitä, kun on kaksi pientä huomion jakamassa.

    Mutta pitää ajatella, että sitä tekee koko ajan parhaansa, myös silloin kun suusta pääsee lapsille ärjäisy tai karjaisu. Koska mielestäni YRITÄN todella parhaani tarjota lapsille rauhallisen ja ihanan kodin.

    Mutta voi tätä sinun blogiasi!!!! Se piristää joka kerta päivääni, jatka vain samaa rataa ja mielellään usean kerran viikossa.

    Ja myös minä toivoisin jonkinlaista matkabudjettia ja sitä mitä kautta matkat yms on tilattu. Majoitus teillä on ilmeisesti puoli-ilmainen, kun eikös se ollut jonkun sukulaisen? Mutta oletteko vuokranneet auton, mistä, hinta? Minkä hintaista ovat ruokailut ravintolassa, hinnat kaupassa yms. Olisi todella mielenkiintoista kuulla!

    Kiitos arjen pelastuksesta tämän blogin kautta. Ihanaa, aivan ihanaa...

    t. Vakilukija

    VastaaPoista
  2. Sun blogi on ihan mielettömän ihana! :)) tuun hyvälle tuulelle aina kun saan lukea kirjoituksiasi. Postaus oli mitä ihanin ja toivotan teille aurinkoista kesää ja kaikkea hyvää <3 terveisin nuori nainen Vantaalta :)

    VastaaPoista
  3. One of my favorite blogs...beautiful...inspiring. Thank you for sharing all that you do!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja todella hyviä ajatuksia! Valokuvaus on hyvä tapa opetella katsomaan tuttuja asioita ihan uudella tavalla :)

    VastaaPoista
  5. Oi, miten kauniita kuvia ja ajatuksia taas kerran. Luin tekstiä ihastuneena ja sitten aloin miettiä, että tämä tuntuu jotenkin tutulta. Ilmankos kun juuri pari viikkoa sitten luin tuon Accran kirjoitukset, joka todella on loistava kirja. Mutta näiden kuviesi myötä ja tietäen, miten kaunista elämää perheenä elätte (sekä sisäisesti että ulkoisesti) sanoihin tulee vielä ylimääräinen kaunis "kuorrutus", elävä sisältö. Kiitos, että matkallannekin jaksat meitä piristää ja kaunistaa päivää. Eija

    VastaaPoista
  6. Ihania ajatuksia ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  7. Miten arvasinkaan, että Paulo oli lainausten takana? :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos Anne, olen kasvanut ihmisenä blogisi myötä:) Olet antanut ajattelemisen aihetta.
    t. Viivi

    VastaaPoista
  9. Kauniita kuvia ja ihania hetkiä. Blogiasi lukiessa tulee usein olo,että lapsillanne on onnellinen lapsuus ja paljon rakkautta. Onko teillä koskaan edes kiukkukohtauksia :D

    Kiitos blogistasi, siitä että jaat kauniit asiat kanssamme. <3

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania katkelmia Coelhon kirjasta. Ja suloisia lomakuvia! Hyvin samankaltaisia ajatuksia itselläkin. Ainutkertaisesta elämästä kannattaa nauttia! <3 Lämpöistä loman jatkoa ja tervetuloa Suomeen, ei täälläkään hullummat kelit ole ;)

    VastaaPoista
  11. Eksyin blogiisi kauan aikaa sitten ja aina vaikka luen uudestaan ja uudestaan vanhemmatkin tekstit, häikäistyn. <3 Miten kellään voi olla nuin täydellinen elämä? Ihana että on jotain mitä haaveilla, kyllä minäkin sitten kun..
    " Onni ei ole päämäärä, vaan se on tapa matkustaa" Kaikkea hyvää teille ja äärettömän suloisille lapsillenne <3

    VastaaPoista
  12. Olen laittanut suosikkeihin, ja käyn lähes joka päivä, tai ainakin aina, kun muistan, lukemassa tämän postauksen. Aivan ihana. Puhuttava teksti ja kuvat, saan niistä valtavaa tsemppiä. Rohkeutta luottaa omiin kauneimpiin ja kaukaisimpiinkin unelmiin ja omaan luovuuteen. Kiitos näistä kauniista sanoista.

    VastaaPoista

On kiva saada teiltä lukijoilta kommentteja! :)